tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vappuaaton askareita

Tässä piti olla kuva lapsista hienot vappuhatut päässään. Mutta meidän lapset eivät halunneet vappuhattuja. Sen sijaan meillä tehtiin pihahommia. Esikoinen hääräsi takapihalla (isin kanssa).


PS: Hyvää vappua!

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kananmunia!

Siellä ne kiehuu, meidän ekat ihka omasta kanalasta haetut kananmunat! Nam!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Ei saa auttaa

Kiharapään logiikkaa. Kun vasemman käden lapanen lähtee pois, otetaan oikean käden lapanen pois että olisi helpompi saada vasemman käden lapanen takaisin paikoilleen. Kun se takaisin laittaminen ei onnistu lapanen kädessä. Ja sitten yritetään vuorotellen, kumpaan käteen se lapanen menisi takaisin. Ja äiti ei saa auttaa.




Tuparit

Tänään meillä vietettiin veteraanipäivää juhlimalla tupareita. Kiharapää tutustui uusiin tulokkaisiin innolla, jo ennen kuin tulokkaat olivat ehtineet kotiutuakaan kunnolla.


Uuteen asuntoon voit tutustua vähän tarkemmin täällä (KLIK).

perjantai 26. huhtikuuta 2013

torstai 25. huhtikuuta 2013

Uudet haalarit

Traktorimies sai tänään uudet työhaalarit. Hyvin sitten hommat onnistuikin ja lopputulos on ehkä nähtävillä jo huomenna. Kyllä on kiva että olet kotona isi!





PS: Kiharapää jäi vielä ilman haalareita, nämä pienimmätkin kun olivat kokoa 110.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kauppareissu

On muutama sellainen asia, joiden takia blogikin jää päivittämättä. Yksi sellainen on vatsatauti. Mutta nyt siitä on selvitty, ja tänään päästiin kauppaankin. Se ei sitten ollutkaan ihan tavallinen ruokakauppa.

"(J)ontikoita! Kaikki, kaikki, kaikki!"




Esikoinen oli tällä kertaa jäänyt papan kanssa hommiin, mutta Kiharapää oli vähintäänkin sekaisin kaikista (J)ontikoista. Ostoksista sitten vähän lisää myöhemmin, ehkäpä jo huomenna...

PS: Kuvat on otettu kännykällä. Mutta ei tässä blogissa muutenkaan ole tarkoitus esitellä loistavan täydellisiä kuvia, vaan täydellisiä hetkiä. Usein niihin liittyy myös vähän liikettä (lue: tärähtelyjä).

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Kaalensyöntitorni

Välillä tulee mietittyä, että pitäiskö kaikki ruoka vaan antaa noille raakana. Siis perunat menee kyllä raakana, mutta että keitettynä. Tai kaali! Ei oikeen minestronekeitto maistunut. Mutta oliko se ihmekään kun kaalta oltiin siinä vaiheessa syöty jo mahat täyteen, keiton valmistumista odotellessa nimittäin...



perjantai 19. huhtikuuta 2013

Ilme kertoo kaiken

Pikkujätkä on sanaton. Pikkujätkä kuunteli virallisen kisabiisin.


PS: Jos et ole itse kuunnellut, niin klikkaa TÄSTÄ.

PPS: Isi se sun kanavakortti tuli, joten nyt vain sitten odotellaan niitä kisoja.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Ne hetket, joiden takia jaksaa läpi harmaan kivenkin

"Mää siirsin vähä sitä meijän keittiötä. Siihen laminaatin viereen. Tuuppa äiti kattoon."

"No miksi sää sitä siirsit?"

"No sielä oli alla romuja."

"No ootko ottanu ne romut pois sieltä?"

"No mää ihan kohta otan."

"No siirretään sitte takasi se keittiö, eikö niin?"

"No se saa olla siinä laminaatin vieresä. Se on hyvä siinä."



Siinä ne sitten leikki. Esikoinen laittoi maustetta ja Kiharapää pyysi: "Kemmurulle." Kenguru sai kurkkua ja kahavia ja kakkupalasenki. Ja Esikoinen kävi välillä töissä mopolla, sanoi Kiharapäälle: "Oota vähäsen, mää käyn tuola töisä välillä."

Vauvan Esikoinen toi palakinnoksi Kiharapäälle. Kiharapää juotti vauvaa kastelukannulla. Esikoinen kertoi vielä että vauvalla on kohta synttärit, leipovat kakkuaki sille ja se näyttää kuulemma kohta että se on kolome.



PS: Me kysyttiin siltä mysteerieläimeltä eilen, että mikä sillä on kipeänä. Se vastas, että: "PÄÄÄÄ!".

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Mysteerieläin

Todellinen hevostyttö kertoo isille, mitä sanoo eläin, jota tänään käytiin katsomassa.


Ei kun eihän se tämä eläin ollutkaan... Kokeillaanpa vielä kerran.


Melko mysteerinen eläin, eikö totta?

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Löydätkö eroavaisuudet?

Toissapäivänä....


...ja tänään. Huomaatko isi eron?


PS: Emme nyt tarkoita pyjaman vaihtamista. Ja kyllä kai nuo ikkunatkin pitäs tosiaan maalata...

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Voihan itku...

...ja hammasten kiristys. Meillä herättiin tänään kuudelta palohälyttimen piippaukseen. Ensin mietin, että ei kai meillä nyt mitään savua voi olla, eikä häkääkään, kun ei olla uuniakaan lämmitetty. Sitten tajusin, että patterit ne onkin lopussa. Se oli sitten kolmas palohälytin, joka oli se oikea. Siinä vaiheessa kun ne kolmannet patterit oli pöydällä, olivat myös Esikoinen ja Kiharapää hereillä. Kiharapää valitti, että maha on kipeä. Ei siinä sitten enää nukuttukaan enempiä.

Sen kuuden jälkeen Esikoinen ei ole suostunut laittamaan paitaa päälleen, Pikkujätkä on itkeskellyt mitälie kipujaan, Kiharapää on ollut tosi kiukkuinen ja äiti on tuskissaan. Iltapäiväksi onkin sitten hammaslääkäri. Että ei muuta kuin terveisiä isille sinne Saksaan, jos ei vastata puhelimeen niin älä ihmettele...




PS: Älä huoli, laitoin niihin muihin hälyttimiin patterit takaisin ja lupaan ostaa uuden siihen, josta ne loppuivat. Heti kun muistan. Ja sun sytkäri löyty pyykkikorista, joten sekin on tallessa. Jos vaikka olet sitä kaipaillut.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Karkkipäivä

Kotona ollessaan isi pitää aina huolen siitä, ettei lasten karkkipäivä unohdu. Eikä äiti raaski kieltää, huomenna kun taas toivotetaan isille hyvää matkaa.

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Hymyjä

Eilisen hymyjä on tänään muisteltu, kuunnellessa tämän päivän itkuja. Rokotukset check.



torstai 11. huhtikuuta 2013

Aamupäivän ruokaympyrä

Esikoinen ottaa ohjat käsiinsä ruokapöydässä kun Kiharapää kiukuttelee.

"Otetaanko välillä porkkanaa."


"Maistappa tuota, se on hyvvää."


"Otakko juustoa?"

"Haukkaa. Maistappa!"


"Otappa välillä leipää. Haukkaa sillain, oikeen kunnolla. Hyvä!"


Ja sitten lopuksi, ihan vaivihkaa. Esikoinen siirtää kaikki omat porkkanansa Kiharapään lautaselle. "Mää annan sulle kaikki porkkanat."

Äitikin sai syödä rauhassa koko lautasellisen.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Ulkohommia

Tänään äiti hullutteli kaupungilla Pikkujätkän kanssa ja sillä aikaa Esikoinen ja Kiharapää pitivät huolta siitä, ettei mummin elämä käy tylsäksi. Kun illalla palattiin kotiin, oli vielä monta hommaa tekemättä.

Piti hoitaa lämmitys,

Antaa autolla virtaa traktorille
 



ja siirtää traktorin peräkärry pois tieltä.


Lopuksi vielä autettiin kevättä.



tiistai 9. huhtikuuta 2013

Arki

Millaista on arki kolmen pienen lapsen kanssa?

Päivä alkaa kymmenen yli viisi, kun Esikoinen herää tutisevana, sänky märkänä. Pikasuihku, uudet pyjamat ja uudet lakanat. Äidillä on pieni paniikki päällä siitä, herääkö joku muukin ja saako Esikoisen vielä takaisin nukkumaan. Puolen tunnin päästä Esikoinen jo melkein nukkuu, kun äiti sanoo lähtevänsä takaisin Pikkujätkän viereen. Äkkiä potkimaan ylös isi, jotta vain ei herätyskello herätä nyt Esikoista.

Isi ärisee ja äitiä tympäsee. Pikkujätkä alkaakin jo inistä, joten on sama syöttää se. Kello on vähän vajaa kuusi ja isi lähtee töihin. Pikkujätkä nukahtaa vielä uudestaan, mutta Kiharapää herää seitsemän maissa. Melkein äiti ehti vielä torkahtaa sitä ennen.

Kahdeksaan asti äiti raottelee silmiä sohvalla, kun Kiharapää katsoo piirrettyjä. Sitten heräävät myös Esikoinen ja Pikkujätkä. Äidin on pakko käydä suihkussa. Pikkujätkä istuu sitterissään oven raossa ja isommat lapset tappelevat kodinhoitohuoneessa. Äiti kiukuttelee, mutta kymmeneksi ehditään kuitenkin vaihtaa kaikkien vaatteet, syödä aamupalat, pestä hampaat ja pukea ulkovaatteet. Koirakin saa vähän puuroa ja kerhosta myöhästytään vain vartti.

Kerhon jälkeen tullaan kotiin ja äiti passittaa lapset heti sänkyyn. Pikkujätkä kiikuttelee sitterissään olohuoneessa pienen kätinän säestämänä ja äiti miettii, ehtivätkö isommat nukahtaa ennen kuin kätinä yltyy. Koira on jätetty eteiseen. Kiharapää nukahtaa melkein heti, mutta Esikoinen ramppaa vielä vessassa. Puolen tunnin jälkeen Esikoinen on melkein unessa ja äiti lähtee rauhoittelemaan olohuoneen kiihtyvää kitinää. Siellä on nälkä.

Nälkä hoidettu ja todettu, että onneksi Esikoinenkin nukahti, eikä vaikkapa kolistellut Kiharapäätä hereille. Pikkujätkä päättää vielä, että nyt on vaipanvaihdon aika. Isommat lapset ovat nukkuneet jo tunnin ja vartin, kun Pikkujätkä viimein nukahtaa. Äiti yrittää päästä uneen, mutta puolen tunnin hiljaisen hetken aikana ei rauhoittuminen ehdi oikein onnistua. Ehkä äiti hetkeksi ehti torkahtaa. Sitten Kiharapää ja Esikoinen heräävät. Äiti siirtyy lastenhuoneen sohvalle, jossa Kiharapää kantaa äidille kukkasia. Legoista rakennettuja. Pikkujätkän päiväunet jatkuvat olohuoneessa.


maanantai 8. huhtikuuta 2013

Neidin oma traktori

Kun Esikoinen syntyi, sanoin ettei meidän lasta sitten pakoteta maanviljelijäksi. Jos haluaa tanssia balettia, saa tanssia balettia. (Ja tähän isi on todennut, "Joo, mutta ei se halua tanssia balettia.")

Vielä eivät ole lapset balettitossuja toivoneet, päinvastoin. Perjantaina kaupungista haettiin (saatiin) pitkän neuvottelun tuloksena puimuri ja traktori. Puimurin sai Esikoinen, traktorin Kiharapää. Tähän asti tilanne on ollut epäreilu, Kiharapäällä ei ole ollut lainkaan omia maatalouskoneita ja niistä on täytynyt tapella isoveljen kanssa. Nyt ollaan taas sovussa (ainakin hetki).





PS: Rakastan maanviljelyä, mutten vain halua pakottaa lapsiani mihinkään jos he eivät sitä itse halua.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Kolme kuukautta

On rankkaa olla tasan kolme kuukautta. Eilen merkkipäivänäni sain lahjaksi yhden valkoisen legon. Se pilkistää nyt alhaalla ikenessä.