keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Hetkiä nukahtamisten aikaan

Ei kai voi olla muuta kuin hymyilemättä, kun Pikkujätkä nukahtaa ja nauraa unissaan?


Tai entäs Kiharapään kootut tarinat. Päiväunta odotellessa neiti laittaa kädet peiton alle ja juttelee:

"Käet nukkumaan."

"Talviunille. Muumipeikko. Talviunille. Unta kuulaan. Talviunille."

Kääntää tyynyn toisin päin ja jatkaa:

"Talviunille. Thillä thelevä!"


Hyvää yötä isi! Kauniita unia ja oman kullan kuvia.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Mister muscle

Pikkujätkä neljä kuukautta (ja kaksi päivää). Voi ihanuus!


PS: Isi meillä on ikävä sua!

lauantai 4. toukokuuta 2013

Kevään ensimmäinen jätskitötterö

Niin kauan on tehnyt mieli, että tänään oli jo viimein pakko hakea kevään ensimmäiset jätskitötteröt. NAM!




PS: Se oli päärynää.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Neiti äkäpussi rämäpää

Serkkutyttöjen ja veljen kanssa se leikki. Ohi juoksi ja isi ihmetteli, mitä neidillä on otsassaan. Pyysi äitiä menemään katsomaan. Vaan neitipä olikin eri mieltä, "mee pois!!" Varmuuden vuoksi vielä vähän irvisteli ja muutaman kerran potkaisi.


Myöhemmin äiti sitten tarkisti tilanteen. Ja totta tosiaan, siinähän se oli sininen kuhmu keskellä otsaa. Ei tuntunut menoa haittaavan.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Vappuaaton askareita

Tässä piti olla kuva lapsista hienot vappuhatut päässään. Mutta meidän lapset eivät halunneet vappuhattuja. Sen sijaan meillä tehtiin pihahommia. Esikoinen hääräsi takapihalla (isin kanssa).


PS: Hyvää vappua!

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kananmunia!

Siellä ne kiehuu, meidän ekat ihka omasta kanalasta haetut kananmunat! Nam!