Meillä oli eilen kylässä hirviöitä. Ruokapöydässä ne ilmaantui ja ruoat jäi lautaselle. Tapellakin niitten kans piti, ja vähän itkeä. Toinen niistä juoksi alasti (vaippa ja saappaat jalassa) ympäri taloa, pihallekin tais käydä ovenraosta kurkistamassa. Ja toinen hirviöi muuten vaan menemään, lähinnä pöydän ääressä. Muskarireissunkin ne hirviöt meinas meiltä estää.
Mutta sitten autossa ne katos aivan yllättäen. Takapenkillä istuikin yhtäkkiä kaksi maailman kilteintä lasta. Enkä yhtään tiiä mihin ne hirviöt katos! Lapset istui ihan hiljaa ja kiltisti koko automatkan (25 kilometriä), kattelivat maisemia ja edellä ajavaa rekkaa, jonka kyydissä oli mettäkone. Ei kai ne ole koskaan niin sievästi istuneet.
Ja ne kiltit lapset meni muskariin ihan kahdestaan, ihan ekaa kertaa. Äiti ja Pikkujätkä ei menneetkään mukaan, vaan istuivat muskarin eteisessä odottamassa. Olivat oikein reippaasti kuulemma olleet, käsi kädessä piirissä leikkineet.
Sitten äiti haki kaupasta iltapalaa (ja vähän jäätelöä itselleen). Karjalanpiirakat ja kissamehut (niitä hedelmäsosejuomia) kassissa äiti tuli autoon takas ja Esikoinen kertoi:
"Kun Aino itki niin mää sanoin sille, että hiiri."
"No lopettiko se?"
"Joo, se nauro! Ikiomaisesti nauro."
Eikä siitä itkusta kyllä tietoa ollutkaan, eikä äiti ois siitä tiennytkään jos ei Esikoinen ois kertonut. Tänään ei ole onneksi hirviöitä näkynyt.
PS: Turvallista kotimatkaa isille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti